Jaa-a, en tiedä onko managerit kuinka aktiivisia foorumilla mutta aika kovalta vaikuttaa sarja tällä kaudella. Toki en ole kuin vähän katsonut Mahti kasin jengejä ja tässähän on vaarana tippuminen, sen verran kovilta ja laadukkailta jengit vaikuttaa.
Onkos arvon managereillla millaisia tavoitteita?
Me jatketaan treenaamista ja yritetään kerätä rahaa kauden aikana. Tavoitteena toki olisi säilyä mutta pleijareihin ei taida olla tällä kaudella asiaa, ellei sitten muut jengit ala laittamaan pelaajia lihoiksi. Palkat ihan suhteellisen hyvin kuosissa ja tuskin tullaan myymään tai ostamaan pelaajia pahemmin tällä kaudella. Toki jos treenattavat kehittyvät ja niistä alkaa rahaa saamaan, niin sitten myydään ja väliaikainen treenike löytynee jo joukkueen sisältä. Tavoitteet ovat siis vielä hyvin kaukana tulevaisuudessa ja näillä nykyisillä treenikkeillä ei väkisin SM-koris paikkaa vielä haeta. Joskus sitten, kun kassa on kuosissa ostetaan junnut ja niillä sitten tullaan aikoinaan yrittämään jotain voittaakin. Pitkä on siis vielä tie, että tosi peleihin kirkkaissa valoissa ollaan matkalla...