Ei voi verrata PTN:n aikoja sillä silloin kovat pelaajat maksoivat mansikoita eikä niitä ollut työttöminä siirtolistoilla. Nyt "monstereita" saa yhdellä SM-sarjan kotipelin lipputuloilla. Viimeiset pari-kolme kautta tuo on ollut jo mahdollinen taktiikka ja veikkaan että melko yleisesti käytetty, varsinkin cupissa. Maan mestaruudesta taistellessa kyseinen taktiikka ei ole niin toimiva sillä kotietu on kuitenkin aika merkittävä matkalla mestaruuteen.
Itse en pidä kyseisestä mahdollisuudesta. Tuohon olisi vaikka kuinka paljon helppoja keinoja estää mikäli haluttaisiin. Tuossa pari pikaisesti heitettyä
- pelaajan on oltava esim. all-star viikolla kokoonpanossa jos aikoo osallistua finaaleihin, välieriin, karsintoihin tai puolivälieriin (eli muutos siirtoikkunaan)
- pelaajan on pelattava esim. kaksi harjoituspeliä ennenkuin pääsee edustukseen
- pelaajan on pelattava x määrä pelejä ennen osallistumista finaaleihin, välieriin, karsintoihin tai puolivälieriin
KPP on sen osittain todistanut ettei vahvistuksia tarvitse hankkia, toisaalta kukaan ei ole lähtenyt KPP:tä kunnolla haastamaan monsteritaktiikalla....
Joka tapauksessa onnittelut KKK:lle! Mielestäni tuossa ei ollut kyse edes pahasta monsteritaktiikasta sillä kyllä yhden pelaajan hankinta loppupelejä varten on ihan normaalia. Eri asia olisi sitten kahden tai jopa useamman hankinta....