Ei ole nappulat samat. Samalla liigatasolla viedään samat prosentit pois, se samoista nappuloista.
??
Nykyinen uudistus vaikeuttaa uusien managereiden mukaantuloa ja myös niiden nykyisten, jotka sinne areenan kokoon eivät ole panostaneet ensimmäisen vuoden aikana.
Oman joukkueen taloustilanteen suunnittelu on nyt suoraviivaisempaa uusilla joukkueilla. Toki on viitteitä siitä, että yleisömäärät alimmilla sarjatasoilla saattaisivat laskea hieman - todellisuus selvinnee vasta ensi kaudella.
Joukkueilla, jotka eivät ole laajentaneet areenaansa, pitäisi olla joko jemmarahaa tai pelaajasijoituksia, joita voi käyttää tarvittaessa rakentamiseen. Siinä missä isompi areena on jo ehtinyt maksaa itseään takaisin, ovat pelaajasijoitukset kasvattaneet arvoaan. Uusilla muutoksilla hintakehitykseen on toki puututtu, mutta tilanne ei kuitenkaan ole lohduton.