Koodit: Ei oo kyllä mullekkaan tullut vastaan, ja kyllä mun pelivalikoimaan kuuluvat manageripelit ovat nyt tässä, ellei sitten joskus jotain älyttömän mullistavaa tule eteen.
Possu: Ei mitään varsinaista "treenareiden kerhoa" ole olemassa, mutta omasta mielestä oon aika hyvin onnistunut vaikuttamaan monen tulevan MJ-miehen treeniin. Kyllä sillä postin aktiivisella lähettelyllä on vaikutusta. Mutta se mitä tällä mun 2 kauden pestin aikana on tapahtunut treeniohjeistuksen suhteen, alkaa näkymään vasta muutamien tulevien kausien sisään, 2 kaudessa kun ei vielä muuteta pelaajia täysin "oman näköisiksi" Suomessa on harvalukuinen määrä sitoutuneita treenareita, mutta onneksi joukossa on kyllä sitten myös helmiä. Esimerkiksi Pertti Sirkeisen MJ-kuntoon treenannut mäyrämäen korihaiden manageri vilperi, jonka kanssa ainakin yhteistyö on ollut saumatonta. Se, minkälaisia pelaajia on nykymaajoukkueen käytössä, on lähinnä edellisten managereiden ja "organisaatioiden" aikaansaamaa. Eikä se nykymaajoukkuekkaan mikään surkea ole todellakaan, mutta se voisi myös olla parempi.
Miro: Omasta kaudesta sen verran, että kauteen lähdettiin kera kahden tavoitteen, playoff-paikka + hyvä treeni. Tulos: Runkosarjassa voitettiin oma lohko ja edettiin aina finaaliin asti, ja ei sieltäkään tarvinnut häntä koipien välissä poistua, vaikka Koodit toki ottikin ansaitun voiton. Oikeastaan oltiin aika köykäisellä (matalilla palkoilla) nipulla vielä liikenteessä aina siihen asti, kunnes hommattiin yksi Puolalainen korin alle 130k:n palkan kera hiukan ennen playoff-otteluita, jottei nyt aivan naurun alaiseksi jouduttaisiin.
Ja treeni menikin sitten todella hyvin, 3 treenattavasta yksi otti 11 nostoa, toinen 10 ja kolmas vaihtui kesken kauden.