BuzzerBeater Forums

BB Suomi > Draftin ja scouttauksen uudistukset

Draftin ja scouttauksen uudistukset (thread closed)

Set priority
Show messages by
This Post:
00
149549.3 in reply to 149549.1
Date: 6/30/2010 5:23:40 AM
Overall Posts Rated:
587587
Ihan mukavalta uudistukselta vaikuttaa, mutta jää nähtäväksi onko tällä kuinka suurta vaikutusta siihen, miten hyvin saa ensinnäkin draftattua pelaajia, joista on jollain tasolla kiinnostunut, ja toisaalta pelaajia, joista olisi joukkueelle hyötyä. Ainakin itse olen lyönyt aika lailla päätä seinään muutaman viime kauden aikana, vaikka olen aina panostanut kykyjenetsintään jonkun verran.

Esimerkiksi tällä kaudella sain yhden pelaajan, josta minulla oli jotain tietoja etukäteen (tässä tapauksessa yksi scouttaus). Kaksi muuta pelaajaa (joista kumpikaan ei osoittautunut miksikään helmeksi) oli pelkkää arvontaa. Tilanne ei ole ollut merkittävästi erilainen aiemmilla kausilla SM-Koriksessa pelatessa. Tähän vaikuttaa osaltaan huono varaussija ja tietysti myös sarjan aktiivisuus, eli kaikilla joukkueilla, varsinkaan paljon panostaneilla, tilanne ei ole yhtä synkkä. Managerin mahdollisuudet vaikuttaa draftissa ovat silti olleet melko pienet ainakin kaikissa aktiivisemmissa sarjoissa. Ehkä huippupanostuksella tilanne olisi tältä kantilta ollut valoisampi, mutta se ei ehkä olisi taloudellisesti kovin fiksua. Uudistus tuo nyt selvästi enemmän tekemisen makua scouttaukseen ja draftin valmisteluun. Onko lopputulos erilainen, sitä ei vielä tiedetä.

Toinen asia on sitten draftattavien pelaajien taso, joka ei muutu uudistuksessa. Mikä voi muuttua on se, tuleeko kovempia draftauksia myös huonommilla varausnumeroilla varaaville joukkueille muuten kuin täydellisellä tuurilla. Tästä ei ehkä vielä ensimmäisen uuden draftinkaan jälkeen olla omakohtaisella kokemuksella kovin viisaita. Niin paljon riippuu draftiluokan tasosta, jossa tuntuu olevan jonkun verran heilahtelua, vaikka periaatteessa kaikissa sarjoissa on kaikilla kausilla jokseenkin yhtä hyvä draftit. Ainakin todellisten kultapoikien jakauma voi vaihdella prosentuaalisesti tosi rajusti (heitetään hihasta vaikka 0-3 per drafti). Periaatteessa tuon ensimmäisen kohdan toteutuminen (eli mahdollisesti ainakin 1-2 hyvin scoutatun pelaajan saaminen joka kausi) voisi johtaa siihen, että myös suhteellisen kovia pelaajia voisi saada vielä ensimmäisen kierroksen lopulla tai toisen kierroksen alkupuoliskolla. (Kun puhutaan aktiivista sarjoista.)

Pieni erillinen muutos draftiin on se, että botitkin käyttävät nyt edes vähän älyä varauksia tehdessään. Huippulupauksia voi siis aiempaa enemmän päätyä boteille, mutta tämä koskee tietysti kaikkia maita. Epäaktiivisissa sarjoissa pelaavien kannattaa sitä suuremmalla syyllä olla itse aktiivisia draftissa. Ei välttämättä heittämällä sinne rahaa hirveästi, mutta tekemällä harkittuja päätöksiä.

Ensimmäiset fiilikset uudistuksesta ovat ihan hyvät. Ainakin scouttaus tulee mielenkiintoisemmaksi.

This Post:
00
149549.4 in reply to 149549.3
Date: 6/30/2010 5:29:53 AM
BcEsa
III.3
Overall Posts Rated:
371371
Second Team:
BcEsa II
juuri se harmittaa hieman että noille boteille tulee lisää "älyä" draftien suhteen, kun sitten kaikki helmet menevät bottitiimeille eikä niitä saada edes myyntilistoille ja sitä kautta treenattavaksi. mutta saa nähdä tämän kauden päätteeksi millainen tuo uusi systeemi on, ja antaako se millaisia saumoja saada parempia treenattavia hieman paremman sijan saaneille joukkueille.

Eikös tämä uusi juttu myös anna vapaat kädet ns. valita pelaajan pelipaikan jota aikoo katsoa myös? tai tämähän maksaa varmaankin sen yhden pongon. tämä voi juuri antaa hieman helpotusta joukkueille että sieltä ne huiput eivät mene vääriin tiimeihin eli takamies sentteritreeni joukkueeseen.

This Post:
00
149549.5 in reply to 149549.4
Date: 6/30/2010 5:35:48 AM
Overall Posts Rated:
587587
juuri se harmittaa hieman että noille boteille tulee lisää "älyä" draftien suhteen, kun sitten kaikki helmet menevät bottitiimeille eikä niitä saada edes myyntilistoille ja sitä kautta treenattavaksi.

Jotkut helmet ehkä menevätkin, jos ihmismanagerien joukkueet eivät scouttaa ja draftaa järkevästi. Nykyisellään näillä joukkueilla on ollut ehkä liiankin hyvät mahdollisuudet napsia parhaat päältä.

Uudistuksella on vaikutusta ainakin siihen, kuinka paljon uusien managerien on järkevää panostaa draftiin ensimmäisellä kaudellaan. Jos saa loppukaudesta joukkueen bottisarjaan, niin olisiko jopa järkevintä pistää ne ensimmäisten viikkojen tukirahat (50k) lähinnä draftiin?

This Post:
00
149549.6 in reply to 149549.5
Date: 6/30/2010 5:43:42 AM
Aittakorven Torjunta & Heitto
II.1
Overall Posts Rated:
22182218
Second Team:
Moltas Matsson Academy
Tätä varmaan harva rookiemanageri tajuaa vaan tehdä...

This Post:
00
149549.7 in reply to 149549.6
Date: 8/28/2010 10:22:47 AM
Overall Posts Rated:
587587
Uuden varaussysteemin keskusteluja käydään helppiosastossa (155149.1), joten lyödään tämä puu tarpeettomana nurin.