Ei mun nyt ollut tarkoitus näin suurta draamaa aiheuttaa tästä. Halusin vain kertoa Suomi BB-yhteisölle, että mikä oli homman nimi tässä välieräottelussa. Muutoinhan siitä olisi jäänyt sellainen vaikutelma et meikä olisi lähtenyt rottia vastaan takki auki normilla. En ole itsekään todellakaan mikään puhdas pulmunen. Aikanaan sain bännit tähän peliin kun teini-iässä tuli tehtyä kymmenkunta joukkuetta ja siirtelin rahaa silloiselle Vesala Basketille. Rangaistus siitä on kärsitty ja kaudesta 15 lähtien on tällä joukkueella pelattu rehellisesti (vannottu käsi sydämellä). Joo eihän oikeassakaan urheilussa sopupelejä katota hyvällä, mutta yritin vain ylläpitää mielenkiintoa sekä Justmen että meidän muidenkin puolesta ja oltaisiin saatu tiukempi finaali. Nyt se vaatisi suurin piirtein terrori-iskua Nastolaan tai paskatautia Rakokiveläisille, jotta pysti lähtisi rottien matkaan. Mun mielestä jos rehellisesti puhutaan mies miehelle niin sopurentoa on ok ehdottaa ja korostan että siitä on ihan yhtä oikein kieltäytyä kuin suostua siihen. Mutta jos jotain sovitaan niin kyllä siitä pidetään kiinni. Mä olen opettaja ammatiltani ja nyt olen sellaisessa tilanteessa että jatkaako nykyisessä työpaikassa vai vaihtaako maisemaa. Kerroin reksille avoimesti ja rehellisesti, että tilanne on nyt sellainen et mulla on yks toinen paikka mikä kiinnostais mua aika paljon et haluun katsoa sen hakuprosessin loppuun asti. Toinen vaihtoehto olis ollu et olisin päin näköä kusettanut ja sanonut että "Juu jatkan täällä" mutta sitkun oliskin paikka auennut muualta niin olisinkin sanonut että "hups lipsahti höyry.. ei kun löytykin parempi paikka". Ok nyt joku miettii, että miten nää kaks asiaa liittyy toisiinsa, kun tässähän on vain kyse pelistä. Näinhän asia on, mutta jos pelissä pystyy noin surutta kusettamaan niin kait se onnistuu oikeassakin elämässä sitten yhtä helposti? Rehellisyys on kuitenkin aika lailla perusarvo ihmiselossa, jonka pohjalta rakentuu luottamus. Ilman sitä ei voi luottaa mihinkään tai kehenkään. Ugh meni ehkä vähän filosofiseksi tämä pohdinta, mutta olenpahan ainakin puhunut.