BuzzerBeater Forums

BB Suomi > U21 Asiaa III

U21 Asiaa III

Set priority
Show messages by
From: atsii

This Post:
44
293816.338 in reply to 293816.337
Date: 8/24/2021 7:22:13 AM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Kyllä tää nyt vaikuttaisi toimivalta systeemiltä, jossa pienellä hienosäädöllä treeniin varmasti tälläiset pelit saataisiin käännettyä toisin päin. Toki nytkin meillä oli nipinnapin riittävästi omistautuneita managereita saatu mukaan ja osa on vielä matkallakin pudonnut pois, joten uusia managereita tarvittaisiin reilusti, mikäli halutaan samaa sapluunaa jatkaa jatkossa. Katsotaan mitä keksitään.


Ja vielä hieman ennakkoa jatkolohkosta. Tappio Espanjalle tiesi meidän joutumista "kuolemanlohkoon", sillä lohkojaot menivät vanhaa tuttua kaavaa noudattaen. Otteluohjelmamme näyttää seuraavalta:

Liettua

-Heti ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu kivenkova Liettua, joka lukeutuu BB:n korisjätteihin. Junnuissa heillä on ollut muutaman kauden ajan pieni suvantovaihe menossa, mutta ovat liikkeellä tällä kaudella vahvalla joukkueella, jonka arvosanat ovat olleet turnauksen kärkipäätä. Jäivät kakkoseksi Israelin dominoimassa lohkossa. Uskoisin ottelun olevan voitettavissa, mutta todella kova vääntö on tiedossa.

Saksa

-Saksa kruisaili helppoon lohkovoittoon, joten todennäköisesti lähtevät jatkolohkoon täydellä innolla. Esitykset tällä kaudella eivät ole vielä arvosanojen perusteella olleet mitään erityisiä, mutta uskon heillä olevan paljon piilevää iskukykyä. Voitettavissa, mutta tasainen ottelu tiedossa ennakkoon.

Italia

-Hallitseva maailmanmestari on tälläkin kaudella pelottavan kova. Jopa yksi suosikeista voittamaan koko kilpailun. Voitti oman alkulohkonsa näytöstyyliin. Ei ole vielä kunnolla testattu, joten pystyvät varmasti vielä kiristämään ruuvia entisestään. Vaikeasti voitettavissa, mutta ihmeisiin on aina mahdollisuus.

Puola

-Jos Italia ei ole tarpeeksi kova haaste, niin Puola vaikuttaisi vielä astetta kovemmalta. Eteni puhtaalla pelillä kovasta lohkosta jatkoon ilman suuria vaikeuksia. Arvosanat ovat olleet huippuluokkaa ja tuttuun tyyliin joukkueesta löytyy leveyttä useampaan taktiikkaan. Erittäin vaikeasti voitettavissa myöskin.

Makedonia

-Ehkä kisojen suurin yllättäjä tähän mennessä. Eteni jatkoon voittamalla lohkovoittaja Ranskan viimeisellä kierroksella. Lohkossa taakse jäi muun muassa viime kausien kestomenestyjä Slovenia. Joutui tosin meidän tavoin käyttämään intoa, joten ennakkoon voi olla vaikeuksissa alussa, kun kohtaavat Puolan ja Italian heti alkuun. Ovat kuitenkin saaneet hyviä arvosanoja läpi turnauksen, ja joukkue vaikuttaa melko tasavahvalta. Paha vastus viimeiselle kierrokselle, mutta voitettavissa kaiken mennessä nappiin.


Yleisesti siis näyttäisi siltä, että Puola ja Italia ovat selvät ennakkosuosikit etenemään lohkosta jatkoon. Loput 4 joukkuetta näyttäisi olevan enemmän tai vähemmän samalla viivalla kamppailemassa erityisesti MM-kisapaikkaan oikeuttavasta 3. sijasta. Katsotaan pitävätkö ennakkoasetelmat kutinsa vai nähdäänkö yllätyksiä. Palataan taas Liettua-ottelun jälkeen analyyseihin!

Last edited by atsii at 8/24/2021 7:23:11 AM

From: atsii
This Post:
55
293816.339 in reply to 293816.335
Date: 8/30/2021 5:28:51 PM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Virheet koituivat kohtaloksi jatkolohkon avauksessa

Ennakko:

Jatkolohkon avausottelussa vastaan asettui kivenkova Liettua. Muutamilla edellisillä kausilla hieman alisuorittanut joukkue on tällä kaudella jalkeilla erittäin vahvalla joukkueella, häviten toistaiseksi ainoastaan turnauksen kotijoukkue Israelille. Lähtökohtaisesti Liettua oli yksi päävastuksistamme MM-kisapaikkaa ajatellen, joten ottelun merkitys oli heti valtava, vaikka monta peliä onkin vielä edessä. Ennakkoon pidin kuitenkin mahdollisuuksiamme hyvinä. Lähdimme ennakoimaan vastustajan 3-2 paikkaa sekä nopeaa hyökkäystä, jotka molemmat osuivat oikeaan.

Ottelu:

(61387)

Ottelu alkoi hieman samaan tapaan kuin edellisen viikon ottelu Espanjaa vastaan. Liettua tuli heti kovalla tahdilla päälle ja karkasi heti yli 10 pisteen johtoon. Saimme kuitenkin jo toisella neljänneksellä kurottua eron kiinni ja menimme jopa ohi. Puoliajalle siirryttiin meidän 3 pisteen johdossa - joskin tummia pilviä oli ilmassa virhevaikeuksien takia, joissa ei olla kertaakaan vielä tällä kaudella oikeastaan oltu. Kolmas neljännes oli puolustusvoittoista kamppailua, jonka jälkeen olimme edelleen pisteen johdossa. Viimeisellä neljänneksellä virheet kuitenkin jatkoivat kasautumistaan ja Liettua pääsi vapaaheitoilla karkuun, ottaen lopulta selvän 74-62 voiton. Vapaaheitot menivät vastustajalle 34-2, joten syitä tappioon on vaikea muulla selittää.

Ottelun parhaan pelaajan palkinto annetaan tällä kertaa Rakuunoiden Matti Tryggille, joka hoiti oman tonttinsa kunnialla tänään. 6 pistettä, 11 levypalloa, 6 blokkia ja +5 tehotilastossa oli sellainen esitys, jota oltaisiin muultakin joukkueelta kaivattu, mutta valitettavasti tänään ei saatu onnistumisia tarpeeksi leveällä rintamalla. Varsinkin penkki petti pahasti ottaen rumia miinuslukemia tehotilastoihin.

Lohkon muut ottelut:

Lohkon muissa otteluissa ei yllätyksiä nähty. Puola otti selvän voiton Makedoniasta lukemin 115-73 (61386). Lohkon toinen ennakkosuosikki Italia puolestaan oli hieman tiukemmilla Saksaa vastaan, voittaen kuitenkin 83-70 (61388).

Seuraava ottelu:

Seuraavassa ottelussa vastaan asettuu Italialle hävinnyt Saksa. Ottelu tulee olemaan molemmille elintärkeä ensimmäisessä ottelussa koettujen tappioiden takia. Harmittavan tappion jälkeen olemme lähes pakkovoiton edessä, mikäli MM-haaveet halutaan säilyttää. Saksa ei vielä alkulohkossa säväyttänyt, mutta Italiaa vastaan he näyttivät mihin pystyvät. Erityishuomiota on kiinnitettävä heidän korin alla pelaavaan Erwin Zehrtiin, jonka DMI on korkeimpia U21-ikäisissä näkemiäni miesmuistiin. Lisäksi myös heidän takakenttä on vaarallinen, joten taktiikoiden ennustaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa. Tarvitsemme kuitenkin voiton, joten yritetään viikon aikana keksiä lääkkeet Saksaa varten. Yksinkertainen resepti on tietysti laittaa pelaajat tuttuun tapaan kuntoon, jotta valinnanvaraa riittää. Toivotaan perjantain päivityksiltä parasta ja palataan Ensi viikolla:

Sarjatilanne:

Päivitetään myöhemmin

From: atsii
This Post:
66
293816.340 in reply to 293816.339
Date: 9/6/2021 3:48:08 PM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Jatkolohkon voittotili auki Saksaa vastaan!

Ennakko:

Ensimmäisen ottelun tappion jälkeen olimme jo hieman selkä seinää vasten toisessa ottelussa, jossa vastaan asettui Saksa. Heillä oli myös tappio alla, joten molemmille voiton nappaaminen ottelusta oli varmasti tärkeää. Ennakkoon pidin mahdollisuuksiamme hyvinä, mutta uskoin ottelun olevan erittäin tasainen. Edellisissä otteluissamme puolustus oli toiminut hyvin, mutta hyökkäys puolestaan hieman sakannut. Siksi päätimmekin kokeilla vaihtelun vuoksi satsata isomminkin ulkohyökkäykseen. Syötä ja liiku -taktiikan lisäksi päätimme nostaa peräti kolme uutta pelaajaa joukkueeseen - Maunula Bullsin Esa Tuomaisen sekä Lahti Basketball II:n 20-vuotiaan kaksikon Jani Bordin sekä Aki Lammelan. Lahden kaksikko tulee olemaan ensi kaudella runkopelaajia, joten kokemuksen kerryttäminen oli myös osittain mielessä.

Ottelu:

(61391)

Asenne-etu meidän osalta alkoi näkymään heti ensimmäisellä neljänneksellä, kun edellisistä otteluista poiketen saimme vahvan startin otteluun. Ensikertalainen Lammela vei meidät jo 16-7 johtoon buzzerbeaterillaan ensimmäisen neljänneksen lopussa. Toinen neljännes oli tasaisempaa menoa, mutta kolmannella neljänneksellä ero repesi jo ratkaisevan tuntuisesti meidän eduksi. Saksa yritti päästä vielä viimeisellä neljänneksellä mukaan, mutta lopulta pyristelyt osoittautuivat turhiksi, kun pystyimme pitämään eron 15 pisteessä, saavuttaen hieman arvokasta korieroa samalla. Ottelu oli meiltä kauden parasta tekemistä, vaikka varaa parantaa on vielä reilusti.

Ottelun parhaan pelaajan palkinto menee tällä kertaa munkki possujen Teemu Saarimaalle. Hän keräsi paitsi kovimman pistesaaliin (18) mutta myös selvästi joukkueen kovimman +21 teholukeman. Muukin joukkue esitti hyviä otteita, mutta tällä kertaa Teemu pelasi kauden parhaan ottelunsa tärkeässä paikassa. Toivottavasti hänellä sama taso säilyy jatkossa.

Lohkon muut ottelut:

Lohkon muissa otteluissa vältyttiin jälleen yllätyksiltä. Puola joutui yllättävän tiukoille meidät viime viikolla voittanutta Liettuaa vastaan, joka osui tupla-arvauksillaan, voittaen kuitenkin lukemin 86-80 (61389). Italia puolestaan otti helpon voiton Makedoniasta, loppulukemat 97-73 (61390).

Seuraava ottelu:

Seuraavassa ottelussa vastaan asettuu pelottavan kova Italia. He ovat toistaiseksi edenneet voitosta voittoon sekä alkusarjassa että nyt jatkolohkossa. Haaste on jättimäinen, mutta yritetään tietysti tehdä mitä tehtävissä on. Italia on yksi turnauksen suurimpia voittajasuosikkeja, joten kuntojen olisi oltava lähes täydellisiä, jotta mitään mahdollisuuksia meillä voisi olla.

Sarjatilanne:

Joukkue W L PF PA +/- %
1 Polska U21 2 0 201 153 48 1,000
2 Italia U21 2 0 180 143 37 1,000
3 Lietuva U21 1 1 154 148 6 0,500
4 Suomi U21 1 1 135 132 3 0,500
5 Deutschland U21 0 2 128 156 -28 0,000
6 Makedonija U21 0 2 146 212 -66 0,000



Last edited by atsii at 9/7/2021 6:40:48 AM

From: atsii
This Post:
66
293816.341 in reply to 293816.340
Date: 9/13/2021 5:12:40 PM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Italia päätti haaveemme jatkopaikasta

Ennakko:

Jatkolohkon kolmannessa ottelussa vastaamme asettui ei enempää eikä vähempää kuin hallitseva maailmanmestari Italia. Italialla on tälläkin kaudella jalkella erinomainen joukkue, joka on erittäin vahva sekä sisä- että ulkohyökkäykseltään kuten myös puolustusten osalta. Heikkouksia joukkeesta ei siis juurikaan ollut löydettävissä, joten ainoa vaihtoehtomme oli luovuttaa ja rentoilla tai laittaa kaikki likoon - johon lopulta päädyttiin. Uskoimme, että täysi höyry tarjoaisi meille mahdollisuuden voittoon ennakkoon ylivoimaista vastustajaa vastaan. Joukkueeseen nostettiin myös hieman vahvistusta takakentälle Ismo Kaunismaan (Espoo Seal Pups) muodossa. Kova paikka 20-vuotiaalle lupaukselle tulla sisään, mutta hänet näimme parhaaksi vaihtoehdoksi.

Ottelu:

(61393)

Ottelun alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että Italia on meitä astetta kovempi joukkue. Puoliaikaan asti rimpuilimme vielä jokseenkin mukana, siirtyen 12 pinnan tappioasemassa puoliajalle. Kolmas neljännes oli kuitenkin kylmä suihku niskaamme, kun Italia laittoi uuden vaihteen silmään ja repäisi 15 pistettä eroa lisää. Pelin ollessa jo pelattuna, onnistuimme kuromaan eroa hämmentävänkin paljon kiinni, lopulta häviten vain 7 pisteellä 78-85. Sinänsä lopputulos oli ihan mukiinmenevä hallitsevaa maailmanmestaria vastaan, mutta täyden höyryn tuomiin odotuksiin nähden tulos on kyllä pettymys. Kaikkemme kuitenkin annettiin, eikä tällä(kään) pelaajistolla ollut mahdollisuuksia lajin mahtimaata vastaan tällä kertaa.

Kokonaisuudessaan joukkue pelasi ihan hyvän ottelun - vastus oli vain yksinkertaisesti liian kova. Ottelun parasta pelaajaa on tällä kertaa hieman vaikea joukosta nostaa, mutta annetaan se tällä kertaa taas kerran munkki possujen Anssi Ervastille. 17 pisteellään ja kohtuullisilla heittotarkkuuksillaan Anssi yritti kyllä kantaa kortensa kekoon, mutta valitettavasti ei tänään riittänyt.

Lohkon muut ottelut:

Lohkon muissa otteluissa ei tälläkään kertaa suurempia yllätyksiä nähty. Saksa pysyi kohtuullisen hyvin Puolan kyydissä käyttäen kovempaa asennetta, mutta hävisi kuitenkin lopulta 96-84 (61392). Makedonia puolestaan piti Liettuaa kolme neljännestä ahtaalla. Viimeisellä neljänneksellä kuitenkin Liettua repäisi tarvittavan eron ja voitti lopulta 75-60 (61394).

Seuraava ottelu:

Seuraavassa ottelussa vastustaja ei helpotu yhtään, kun vastaan asettuu jälleen yksi lajin mahtimaa Puola. Mahdollisuudet ovatkin hyvin ohuet varsinkin höyryn käyttämisen jäljiltä. Suurin mielenkiinto ottelussa lieneekin korieron suuruus. Lisäksi kannaltamme jännitettävää on Italian ja Liettuan välisessä ottelussa, sillä Italian voittaessa mahdollisuutemme MM-jatkokarsintaan oikeuttavaan 3. sijaan säilyvät vielä ohuina viimeiselle kierrokselle, vaikka Puolalle häviäisimmekin. Jätetään kuitenkin spekulaatiot myöhemmälle ja yritetään tehdä kaikki, mikä pystytään.

Sarjatilanne:

Joukkue W L PF PA +/- %
1 Polska U21 3 0 297 237 60 1,000
2 Italia U21 3 0 265 221 44 1,000
3 Lietuva U21 2 1 229 208 21 0,667
4 Suomi U21 1 2 213 217 -4 0,333
5 Deutschland U21 0 3 212 252 -40 0,000
6 Makedonija U21 0 3 206 287 -81 0,000

Last edited by atsii at 9/14/2021 11:51:19 AM

From: atsii
This Post:
55
293816.342 in reply to 293816.341
Date: 9/20/2021 2:18:38 PM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Kylmää kyytiä Puolaa vastaan

Ennakko:

Neljännessä ottelussa vastaan asettui kivenkova Puola. Jatkuvasti kaudesta toiseen Euroopan ja Maailman kärkisijoituksista. Edellisen pelimme täyden höyryn jälkeen mahdollisuutemme ottelussa olivat minimaaliset, joten ottelun panos liittyi lähinnä korieron minimoimiseen ja sitä kautta pienten mahdollisuuksien säilyttämisen lohkon 3. sijaan. Tähän kuitenkin myös tarvittiin erityisesti Italia-Liettua ottelusta Italian voitto, mieluiten suurinumeroisesti. Pekka Lintumaa nostettiin takaisin kokoonpanoon vahvistamaan puolustusta. Muuten kokoonpano oli tuttua kauden aiemmista otteluista, mutta hyökkäystaktiikaksi valikoitui tällä kertaa princeton, jolla pyrittiin hidastamaan peliä korieron minimoimisen takia. Ottelupäivään valmistauduimme myös sisä-normaali tupla-arvauksilla, yrittäen pelata todennäköisimpiä taktiikoita pois

Ottelu:

(61395)

Ottelun alku oli yllättävänkin tasaista vääntöä siitä huolimatta, että tupla-arvaus meni väärin. 14-8 tappiolukemat ensimmäisen neljänneksen jälkeen antoivat hieman toivoa siitä, että lukemat pysyisivät tänään maltillisina. Toisella neljänneksellä kuitenkin Puola lisäsi kaasua ja kolmannella sama tahti jatkui. Viimeinen neljännes ja roskaminuutit sujuivat kuitenkin tasatahtiin, joten lopulta 32 pisteen tappiolla selvisimme. Loppulukemat siis 99-67. Kauden paras ulkohyökkäysarvosana (jäätävä) kuitenkin voidaan nostaa positiiviseksi asiaksi ottelusta

Tälläkään kertaa ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa ottelun parhaan pelaajan palkinto munkki possujen Anssi Ervastille. Lähes puolet (32) joukkueen pisteistä tehnyt Ervast oli käytännössä joukkueen ainoa, joka osui korirenkaan sisään. Muu joukkue osui tänään vain 12 kertaa 69 yrityksellä ja 17% tarkkuudella, joten Ervast 12/27 FG:llä oli tässä selvästi joukkueen paras tänään

Lohkon muut ottelut:

Lohkon muissa otteluissa nähtiin meidän kannalta suotuisia tuloksia. Italia onnistui kuin onnistuikin kaatamaan täyttä höyryä käyttäneen Liettuan lukemin 95-88 (61396). Makedonia puolestaan käytti intoa (toivon mukaan täyttä höyryä) Saksan kaatamiseen, loppulukemin 105-90 (61397)

Toisessa lohkossa nähtiin myös suurehko yllätys, kun Ranska kaatoi yhden ennakkosuosikeista, Espanjan. Tämä tulos tarkoittaa sitä, että Espanja jää jatkopeleistä ulos, ja Ranska varmisti jatkopaikkansa isäntämaa Israelin kanssa. Espanja kohtaa vielä Bosnian ensi viikolla kamppailussa 3. sijasta

Seuraava ottelu:

Tämän kauden viimeisessä ottelussa vastaamme asettuu tänään Saksan voittanut Makedonia. Vain 65 käyttäjän Makedoniassa on tehty hienoa työtä ja saatu kasattua vahva junnumaajoukkue täksi kaudeksi. Matkalla on kaatunut Saksan lisäksi myös esimerkiksi Ranska, joka nyt eteni 4 parhaan joukkoon, joten mistään tusinanipusta ei todellakaan ole kyse. Ottelussa tulee olemaan paljon kyse siitä, millä innolla Makedonia on pelannut Saksaa vastaan. Mikäli he pelasivat höyryllä, pidän meitä ennakkosuosikkina jopa suurinumeroiseen voittoon. Mikäli he ovat pelanneet normilla, uskon ottelun olevan lähtökohdiltaan hyvin tasainen

Jatkopaikan suhteen sekä me, että myös Makedonia ovat menettäneet mahdollisuudet, mutta molemmilla on vielä teoreettiset saumat MM-kisapaikkaan oikeuttavaan 3. sijaan. Tämä kuitenkin vaatii suurinumeroista voittoa tämän ottelun voittajalta, mutta myös Saksan reilua voittoa Liettuasta. Liettua siis on varmasti pelannut täydellä höyryllä edellisessä ottelussa, joten on hyvin mahdollista, että Saksa onnistuu heidät kaatamaan. Meidän kohdalla tilanne on se, että olemme 50 pistettä korierossa Liettuaa perässä. Tämän kurominen kiinni tulee siis olemaan haastavaa, mutta ei täysin mahdotonta näistä lähtökohdista

Joukkue W L PF PA +/- %
1 Polska U21 4 0 396 304 92 1,000
2 Italia U21 4 0 360 309 51 1,000
3 Lietuva U21 2 2 317 303 14 0,500
4 Suomi U21 1 3 280 316 -36 0,250
5 Makedonija U21 1 3 311 377 -66 0,250
6 Deutschland U21

Last edited by atsii at 9/21/2021 6:18:52 AM

From: atsii

This Post:
11
293816.344 in reply to 293816.343
Date: 9/21/2021 4:23:19 AM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Ainakin käsittääkseni prosentuaaliset edut jäävät positiivisiksi, mikäli vastustaja pelaa aja korille tai korin edessä, sillä tärkeämpi, sisäarvaus osuu. Lisäksi tuo kattaa +/- 0 sisäisolaation. Arvelin, että taktiikka todennäköisesti olisi yksi näistä tai sitten syötä ja liiku, joka puolestaan olisi ollut vain vähän pakkasella oikean vauhtiarvauksen takia. Tällä kertaa Puola ei nyt ollut liikkeellä millään noista, mutta toisaalta molemmat arvauksista menivät "vain" vähän väärin, joten välttämättä vaikutus tuplaväärällä ei ollut erityisen suuri tässä tapauksessa.

Jos sulla tai jollain muulla on jotain muuta faktaa tästä niin otetaan vastaan, mutta ainakin tämä on oma käsitykseni sisä-normaali arvauksen hyödyllisyydestä.

From: atsii
This Post:
44
293816.345 in reply to 293816.342
Date: 9/27/2021 4:07:21 PM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Voitto kisojen päätösottelussa ei riittänyt kuromaan kiinni Liettuaa

Ennakko:

EM-kisojen viimeisessä ottelussa vastassamme oli Makedonia, joka oli käyttänyt höyryä edellisessä ottelussa Saksan kukistamiseen. Toki meilläkin oli toissa ottelussa alla höyry, joten meidänkään into ei ollut ehtinyt palautua. Etu tässä oli siis selkeästi meillä, joten voitto oli täysin otettavissa. Kuitenkaan vain voitto ei meille riittäisi epätodennäkoiseen MM-kisapaikkaan, vaan lohkon toisessa ottelussa Saksan olisi lyötävä Liettua. Lisäksi korieroa olisi Liettuaan täytynyt saada kurottua 50 pistettä. Tehtävä näytti ennakkoon jo melko mahdottomalta, mutta emme silti hävinneet mitään laittamalla kaikki likoon. Taktiikaksi valikoitui aiemmin kaudella hyvin korieroa heikompia maita vastaan tuottanut painetta palloon, johon myös kunnot olivat hyviä.

Ottelu:

(61399)

Kuten jo varmasti aiemmin oli selvää, kovatasoisessa lohkossamme suurten korierojen tehtaileminen ei ollut helppoa. Ottelu alkoikin liian tasaisesti tavoiteltuun korieroon nähden. Saimme hiljalleen eroa kasvatettua, mutta puoliajalla eroa oli vain 10 pistettä meidän hyväksi. Toisaalla Saksa johti Liettuaa vain pisteellä, joten matkaa MM-kisapaikkaan oli yhä 39 pistettä. Kolmannella neljänneksellä Makedonia näytti vahvuutensa ja kuroi eron jopa ajoittain kiinni. Viimeinen neljännes oli meiltä kuitenkin vahvaa näytöstä ja onnistuimmekin kasvattamaan eron lopulta 17 pisteeseen - lopputuloksena siis 84-67 voitto.

Ottelun parhaan pelaajan palkinto menee tällä kertaa Rakuunoiden Ilmo Partaselle, joka kauden viimeisessä ottelussa kohenteli vielä jo ennestään upeita U21-uransa tilastoja. 24 levypalloa jää historiaan jaettuna kaikkien aikojen 5. kovimpana levypallomääränä ottelussa. Tämä levypallomäärä nosti Ilmon myös sijalle 2. kaikkien aikojen U21-levypallotilastossa yhteensä 325 levypallolla. Lisäksi mainittakoon, että Ilmo kauhoi ottelussa 7 blokkia sekä antoi 4 syöttöä, jolla hän varmisti myös tämän kauden syöttötilaston kärkisijan itselleen levypallotilaston kärkipaikan lisäksi. Epäilemättä Ilmo jää historiaan yhtenä U21-historian parhaana pelaajana.

Muut ottelut:

Kuten odoteltiinkin, 50 pisteen ero Liettuaan oli tekemätön paikka kuroa kiinni viimeisellä kierroksella, vaikka Saksa antoikin kaikkensa meidän auttamiseksi. Saksa onnistui kuitenkin avaamaan jatkolohkon voittotilinsä hienolla 112-100 voitolla (61400), mutta meidän kannalta tämä ei valitettavasti ollut riittävästi. Näiden tulosten myötä jäimme lopulta vain 21 pisteen päähän MM-kisapaikasta. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Lohkon kärkisijan ratkaiseessa ottelussa nähtiin myös mielenkiintoinen ottelu, kun toistaiseksi tappioitta olleet Italia ja Puola hyökkäsivät molemmat kärsivällisellä - Italian lopulta 103-92 jatkoaikavoittoon päättyneessä ottelussa (61398).

Näin ollen Italia välttää lohkovoittajana välierissä turnauksen isäntämaa Israelin, joka varmisti lohkovoittonsa voittamalla Ranskan toisen lohkon päätöskamppailussa. Toisessa lohkossa 3. sijalle ja MM-paikkaan oikeuttavalle sijalle päätyi meidät jatkoajan jälkeen alkusarjassa pisteellä voittanut Espanja, joka päihitti paikan ratkaisseessa ottelussa Bosnian selvin numeroin. Kuten jo aiemmin arvelin, Espanja-ottelun päättyessä toisin olisi koko turnauksen lopputulema voinut olla täysin erinäköinen....

Mitä seuraavaksi?

Kuten varmaan tuli selväksi, MM-kisapaikka jäi meiltä tällä kertaa haaveeksi. Tämä on iso pettymys itselleni, sillä monen kauden projektin päätavoite on näin ollen mahdotonta saavuttaa. Myöhemmin tällä viikolla kirjoitan vielä hieman analyysiä siitä, missä mentiin vikaan, jotta voimme hyödyntää opit tulevassa pelaajakehityksessä.

Nyt edessä on pari ystävyysottelua, joiden jälkeen alkaa lohdutusturnaus. Siitä tarkemmin uuden kauden kynnyksellä, mutta tämän pettymyksen jälkeen sekä pelaajamateriaalin tiedostaen mikään muu kuin voitto siitä ei kelpaa.

From: atsii
This Post:
99
293816.346 in reply to 293816.345
Date: 9/29/2021 8:30:36 AM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Yhteenveto kaudesta

Oli aika nähdä, mihin kaudella 51 alkaneen Projekti55:n panostukset riittäisivät. Tavoitteena tälle kaudelle oli siis edetä MM-jatkokarsintaan, johon vaadittiin top-3 sijoitus jatkolohkossa. Ensimmäiseksi oli tietysti selvitettävä alkusarja, jossa kohtasimme Georgian, Sveitsin, Albanian, Tanskan, Slovakian, Kyproksen sekä Espanjan. Etenimme helpohkosti voitosta voittoon ja varmistimmekin jatkolohkopaikan jo käytännössä voittamalla Slovakian viidennessä ottelussa.

Harmittavasti kuitenkin pisteen jatkoaikatappio viimeisessä ottelussa Espanjalle normia käyttäen tiesi sitä, että jouduimme huomattavasti vaikeampaan jatkolohkoon, jossa kohtasimme Liettuan, Saksan, Italian, Puolan sekä Makedonian. Tappio Liettualle avauspelissä mutkisti tilannetta jo merkittävästi, vaikka toisessa ottelussa voitimmekin Saksan. Edes höyry ei auttanut Italiaa vastaan ja tämän seurauksena saimme pahasti turpaan myös Puolalta. Viimeisessä ottelussa meillä oli kuitenkin vielä hiuksenhienot mahdollisuudet 3. sijalle, mutta 50 pisteen korieron kurominen osoittautui kovassa seurassa liian suureksi esteeksi.

Lopulta vain 21 pistettä erotti meidät 3. sijasta, mutta todellisuudessa on vaikea nähdä, miten tuo ero olisi voitu kuroa kiinni. Ehkä rentoilemalla ja luovuttamalla Italiaa vastaan, viimeisten kolmen pelin koriero yhteensä olisi voinut jäädä hieman paremmaksi? Tuossa vaiheessa toki näytti vahvasti siltä, että 2 voitolla ei olisi jatkoon mitään mahdollisuuksia, joten oletuksena oli pakkovoitto Italiasta. Myös Espanjaa vastaan käytetty normi osoittautui turhaksi innon tuhlaamiseksi, koska hävisimme lopulta ottelun. Ehkä pykälää kovempi into jatkolohkossa olisi mahdollistanut tasaisemman pelin Liettuaa vastaan ja siten paremman lopputuloksen? Pelaajisto jätti myös hieman toivomisen varaa heittäjien osalta. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt sinne 1-2 manageria lisää allokoida treenaamaan, mutta toisaalta seuraavan kauden joukkueen takamiesosasto saadaan kuntoon samalla treenaajamäärällä kuin tällä kaudella oli käytössä. Turhahan näitä on lopulta jossitella, mutta ehkä näistä oppii jotain.

Joka tapauksessa tämä siis tarkoittaa, että Projekti55 on päätavoitteen osalta epäonnistunut. Manageria tämä erityisesti harmittaa, sillä olen ollut mukana vetämässä projektia alusta asti taustalla ja tästä kaudesta lähtien koko joukkueen peräsimessä. Minua harmittaa myös kaikkien projektiin osallistuneiden managerien puolesta, sillä he ovat treenanneet pelaajiaan loistavasti jopa omien joukkueidensa menestymisen kustannuksella, emmekä nyt pääse edes testaamaan, mihin rahkeet riittäisivät MM-kisoissa. Toki yhä voimme hakea menestystä lohdutusturnauksesta ensi kauden huipputreenatulla joukkueella, mutta nimensä mukaisesti tästä ainakin itselle olisi vain pientä lohtua pettymyksen jälkeen.

EM-turnaus jatkuu vielä tämän viikon molempien lohkojen kärkimailla. Välierissä kohtaavat Israel ja Puola sekä Italia ja Ranska. Ottelut pelataan jo perjantaina, koska maanantaina on jo vuorossa finaali. Mielenkiintoisia otteluita luvassa. Meidän osalta pelit jatkuvat maanantaina näytösottelulla Suomen aikuisten maajoukkuetta vastaan. Sovimme hene10:n kanssa, että aikuiset pelaavat U25-joukkueella, jossa maajoukkueen tulevaisuuden tähdet kohtaavat ensi kauden U21-tähtisikermän. Mielenkiintoinen peli tiedossa! Sitä seuraavana maanantaina pelataan vielä valmistava harjoitusottelu, jonka jälkeen lohdutusturnaus alkaa.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia joukkueen rakentamiseen osallistuneita. Edellisen manageri fps37:n aikakaudella liikkeelle lähtenyt projekti tarkoitti sitä, että osa pelaajaohjeistuksesta meni hänen kauttaan. Tällä kaudella pelaajistossa on esiintynyt pelaajia useilta managereilta: lappa, possu, Jekkkke, Hullued, ietuu, Coach K, Kottii, zafman, codemaster ja jason23. Kiitos teille ja myös niille, jotka treenasivat, mutta pelaajat eivät joukkueeseen yltäneet. Lisäksi kiitos erityisesti hene10 taktisen puolen tuesta!

Last edited by atsii at 9/29/2021 8:32:33 AM

From: ietu

This Post:
33
293816.347 in reply to 293816.346
Date: 9/29/2021 10:13:49 AM
BcEsa
III.3
Overall Posts Rated:
371371
Second Team:
BcEsa II
Nyt vain mahdollisimman monelle ukolle uutta rundia käyntiin, kuitenkin hyvän hinnan noista pelaajista saa myymällä ja tätä kautta omaa tiimiä paremmaksi, oppien samalla pelistä paljon! täältä varmaankin lähdetään tekemään uusia pelaajia utopian puolesta luultavasti heti kun on nykyiset treenattu täyteen!

From: atsii
This Post:
55
293816.348 in reply to 293816.345
Date: 10/18/2021 9:45:27 AM
Espoo Seals
SM-Koris
Overall Posts Rated:
764764
Second Team:
Espoo Seal Pups
Lohdutusturnaus alkoi leikitellen Macauta vastaan

Ennakko:

Viime kauden EM-kisapettymyksen jälkeen vuorossa tällä kaudella on jälleen kerran lohdutusturnaus. Tyypilliseen tapaan tässä vaiheessa arvotaan vain 2 ensimmäistä vastustajaa. Arpa oli meille suotuisa ja vastaamme asettui ensimmäisessä ottelussa lilliputti Macau. He ovat toki hyötyneet Utopian kaksoiskansalaisuudistuksesta ja saaneet reilusti aiempaa enemmän lupauksia, mutta todellisuudessa vasta muutaman kauden päästä näitä tuloksia päästään siellä todella lunastamaan. Vierasottelusta johtuen ottelu alkoi jo klo 13. Lähdimme vierasmatkalle vain 10 pelaajan kokoonpanolla, sillä pitkän kauden aikana meidän täytyy pystyä kuntojen perusteella vahvistamaan joukkuetta myöhemminkin. Valmennus päätyi lähtemään kisoihin seuraavilla pelaajilla:

Tero Kemilä Donkki Kongit
Jani Bordi Lahti Basketball II
Ville Oravisjärvi Zwölf
Ismo Kaunismaa Espoo Seal Pups
Mikko Turto Trauma Basket
Ilmari Ala-Nojonen Trauma Basket
Miikka Sola Burning Shoes
Juha Nummi Burning Shoes
Sakari Ivanoff Harlemin kultapöksyt
Matti Böök PTSD Basket

Ottelu:

(62184)

Ottelu lähti heti alusta asti rullaamaan oikeaan suuntaan ja piste-ero kasvoi kasvamistaan joka neljänneksellä. Heittopeli oli toivotun tehokasta ja puolustuskin hoiti oman hommansa kunnialla. Lopulta voitto kirjattiin meille lukemin 121-57 (+64). Koriero tulee näyttelemään lopullisissa sijoituksissa isoa roolia, joten sen kerääminen joka pelissä on tärkeää.

Ottelun parhaan pelaajan palkinnon jakamista jatketaan tällä kaudella. Tällä kertaa se menee itseoikeutetusti Lahti Basketball II:n Jani Bordille, joka näytti pätevän pelikunnon voiman tekemällä 31 pistettä vain 26 minuutissa. Heitot upposivat varsinkin kaaren takaa hienosti 5/6 ja syöttöjäkin kertyi vielä tilastoriviin kolme kappaletta. Kunniamaininnan arvoisesti pelasivat myöskin molemmat pelintekijämme Kemilä ja Oravisjärvi, jotka antoivat yhteensä 17 syöttöä ottelussa. Toki koko joukkue pelasi hienosti, mutta nostetaan nyt erityisesti heidät esille, koska viime kaudella näissä valinnoissa syöttävät pelaajat jäivät lähes täysin ilman mainintoja.

Seuraava ottelu:

Toisessa ottelussa kohtaamme naapurimaamme Norjan kotikentällämme. Norja on selvästi Macauta kovempi vastuksena, joskaan eivät ennakolta meidän tasoa olekaan. Mainittakoon, että edellisessä lohdutusturnauksessa kaudella 53, Norja eteni jatkopeleihin 7 voitolla ja 1 tappiolla, häviten lopulta Puolalle playoffeissa. Kotiedun siivittämänä uskoisin tämän olevan meille melko selvä peli, vaikka yllätyksiä voidaan aina erityisesti alkukaudesta nähdä. Toivotaan, että pelikunnot olisivat kohdillaan, jotta turhalta stressiltä vältyttäisiin.

Palataan taas ensi viikolla asiaan!

Advertisement