Koitetaanpa herätellä keskustelua.
Meillä on mennyt kausi suunnilleen odotusten mukaan, ehkä joku tappio ylimääräistä sarakkeessa sarjan puolella kun osunut jo kauden alkupuolella koviakin cup-pelejä. Toisaalta siellä roikutaan edelleen mukana ja huomennakin pitäisi voitto irrota, joten ei se arpa ehkä kovin paha kuitenkaan ole ollut. Vielä kun tällä kierroksella muut otteluparit osuivat kohtalaisen kivasti niin että puolivälieriinkin on vielä mahdollista saada voitettavissa oleva vastustaja, niin kyllä tässä cup-kiima alkaa olla aika korkealla..
Toisaalta sitten sarjan puolella lohkovoittoon vielä kaikki edellytykset eilisestä "luovutuksesta" huolimatta, kun falku samaan aikaan kaatoi Riksun yllättävän selkeästi. Kaikki riippuu kuitenkin cup-arvasta, sillä seuraavat kaksi sarjapeliä on päävastustajia vastaan, ja mikäli cuppia vielä ensi viikolla pelataan niin houkutus yrittää välieriin pääsyä on kyllä todella suuri mikäli nähdään edes pienet mahdollisuudet voittoon.
Toisella puolella sitten taisi peli ratketa aika pitkälti lauantaina, kun Riksu kampesi Käpylästä niukan voiton ja Paisti kävi meidän luona hakemassa kunnon selkäsaunan. Harmittaa kyllä tuo peli, pitkään uskoin että rennollakin voitto irtoaisi mutta viime hetkellä usko loppui ja päätin varmistella voiton tv-pelin takia. Jälkeenpäin voi todeta että väärä valinta, mutta kun edellisestä normista oli jo melkein puoli kautta aikaa niin ihan hyvässä hapessa ollaan vieläkin innon suhteen. Vielä sitten arvotaan huomiselle riittävä asenne, kun lähdetään täysin ykkösillä peliin ja vain voitto kelpaa.