Voi olla että meni vähän ymmärtäminen väärin tälläkin puolella.
Toisaalta kahdessa kaudessa voi hyvinkin saada vanhempikin pelaaja sen realististesti 10-16 nostoa, joten kyllä sillä jo aika paljon vaikutetaan minkälainen pelaaja on ja kaudessa se 6-10 nostoa on ihan realistinen oman kokemuksen pohjalta. Joten kyllä väitän että aika paljon olet saanut muokattua pelaajia kuten halusit. Siihen taisi se aikaisemmin unohtamani Sirkeisenkin pointti mulla olla, että työ miehen kanssa oli alkanut jo minun ollessa managerina ja sen jälkeen taitoja miehelle on treenattu toki lisää ja hyvää työtä hänen managerinsa on tehnyt koko ajan. Sen mitä miehen taidoista näin myyntitilanteessa ja mitä minulla on kirjattuna seurantaan, niin kyllä siinä on yksi esimerkki siitä miten olet siitä itse hionut sinulle sopivaa pelaajaa, joskin itse olisin hieman erilain painottanut.
Ja tuo kommentti 22->24 tai sitten 22->26v ymmärrän täysin ja olen siinä samaa mieltä. Tuota pitäisi vielä enemmän pyrkiä jopa pudottamaan siihen että 20-> olisi maajoukkumanagerilla jo vaikutusta miehen treeniin, josta päästään tuohon U21-Nt yhteistyön syventymiseen, jota toivoisin näkeväni. Se miten tuon ratkaisee on sitten ihan nykyisen U21 ja tulevan maajoukkuemanagerin vastuulla, vai ratkaiseeko tuota ongelmaa mitenkään.
Ainakin minun yrittämäni pelipaikkavastaava-systeemi ei alkanut toimimaan, joten josta voisinkin esittää kysymyksen kaikille ehdokkaille: Miten Suomelle saataisiin jatkossa enemmän potentiaalisia ja etenkin kovia pelaajia maajoukkueeseen?
Noniin, siinähän oli paljon asiaa. Mutta oli siinä myös kohtia joista olen hiukan eri mieltä. Kun tämmönen noviisimanageri hyppää MJ:n peräsimeen, ni ei siinä ihan seuraavana aamuna olla jaettu kaikille pelaajielle tarkkoja treeniohjeita, joten ei voi sanoa että ollu 2 kautta aikaa valitsemiaan taitoja pelaajille haalia. Ja onhan tässä sekin, ku ei voi ite valita, kenen pelaajan managerit ottavat vihjeet/toiveet kuuleviin korviinsa ja alkavat niitä toteuttamaan. Joten kokeneille ja parhaille pelaajille 10 nostoa kaudessa on ihan utopiaa. Sirkeinen tässä poikkeus, josta tosiaan sain muokata pelaajan lähes täysin tahtoni mukaan. Mutta kaikki managerit eivät olekkaan sitten ihan yhtä helppoja halutunlaisen yhteistyön kannalta, niinkun varmaan hyvin tiedätkin. Joten väitän edelleen, että 2 kautta on liian lyhyt aika tuomita oma toimintamallini huonommaksi kun sinun kehittelemä "pelipaikkavastaavat"-systeemi. Ja loppujen lopuksi en usko että siitä olisi enemmän hyötyä maajoukkueelle, mitä nykyisestä systeemistä on, ainakaan jos olen itse puikoissa. Koska kaikki tarvittava info on lähtenyt etteenpäin, vaikka hoidankin hommaa "vain" 2 apurin kanssa. Ja tuskin löytyy sellaista henkilöä, jonka mielestä Maajoukkue oli parempi 2 kautta sitten aloittaessani, kun mitä se nyt on. Epäaktiivisemman managerin apuna toi pelipaikkavastaavat-homma voikin toimia, mutta itselleni en koe siitä olevan mitään ratkaisevaa apua.
Tosta täysin samaa mieltä, että MJ-managerin olisi hvyä saada näppinsä peliin jo 20-vuotiaisiin pelaajiin, joilla korkeahko potentiaali, eli käyttöä voi olla tulevaisuudessa myös Maajoukkueessa. Aikanaan kun olin ehdolla U21-vaaleissa, kantavana teemananihan oli "luovuttaa" kaikki korkean potentiaalin omaavat huippulahjakkuudet alusta (eli 18-vuotiaasta) asti MJ-Managerin ohjeistettuun treeniin.
Tässä voisi olla edelleen yksi ratkaisu Maajoukkueen menestyksen parantamiseen.Toi viimeinen kappale vastasikin sitten sinun kahteen viimeiseen kysymykseen.