nyt halun touda esille mun ajatus miten nä treenet mene .
1. 1VS1 ----18v
2. ulkopaki +syötäminen -----19V
3.syötäminen +ulkopaki+1VS1------20V
4. 21V on auki .
Mun mielestä ensinnäkin meillä pitäisi olla puu jossa on kerrottu yleisohjeet treenaukselle pelipaikoittain.
Sitten olisi ihannepelaajien taitotasot laitettu, mahdollisesti eri vaihtoehtoineen.
Ja tämän jälkeen alkaisi henkilökohtainen viestintä ja neuvonta ja tapauskohtaisten harjoitussuunnitelmien sovittaminen managerin tahtotilan mukaiseksi. Monilla on kuitenkin muitakin treenikkeitä, joten yhden draftista saadun takia ei varmasti monikaan pane koko pakkaa uusiksi.
Varsinkin PG:lle itse ohjeistaisin, nyt kun EE:stä on jo parempaa tietoa:
1. 1vs1
-> kerralla kuntoon, niin pitkälle että kuljettaminen ja pallonkäsittely vähintään 13-14 tasolla. Voi treenata SF/PF paikalla jolloin tulee vähän enemmän lähiheittoja ja vähän vähemmän hyppyheittoja tai sitten PG/SG paikalla jolloin tulee vähän enemmän hyppyheittoja. Tämä oman halun, tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.
-> tällä maksimoidaan syöttötaitoon (ja mahdollisesti ulkopuolustukseen) liittyvä Elastic Effect eli treenin nopeutuminen
2. Syöttäminen / Ulkopuolustus
3. Ulkopuolustus / Syöttäminen
-> tavoite PG pelaajille ulkopuolustus sinne 15 tietämille??? (menee vähintään yksi kokonainen kausi tähän treeniin)
-> syöttämistä samoin 15 tietämille??? (menee hivenen alle kausi)
4. Loppuaika mitä jää....hyppyheittoa? lisää ulkopakkia? lisää syöttämistä? kaukoheittoja? lähiheittoja?
Edit: samoilla linjoilla...erona ehkä se että tuo 2-paikan treeni 1vs1 kerralla kuntoon. Lisäksi ehkä olisi syytä kertoa joitakin tavoitetasoja ja oletuskestoja treeneille....
Edit 2: vielä siihen että kuka mitäkin ohjeistaisi: eikös meillä ole pelipaikkavastaavat sitä varten että saamme jatkumon eri U21 valmentajien yli ja valmentaja saa keskittyä taktiikoihin, scouttauksiin, yhteisöllisyyden nostamiseen jne. Erittäin tärkeätä on että pelipaikkavastaavalla on sitten käsitys siitä millaisia pelaajia on tulossa ja kehittää yhdessä managereiden kanssa riittävän laadukkaan pelaajakannan joka tukee erinäköisiä taktiikoita.
:)
Last edited by Codemasters at 2/9/2012 11:12:27 AM