HT-kokemuksella BuzzerBeateriin pääsee aika helposti sisälle. Erojakin on sopivasti, joten ihan samalla tavalla toimii lopulta aika harva asia.
Muutamia hajanaisia vinkkejä aloittelijoille, joilla pääsee alkuun:
1. Pelaajat, peluuttaminen, treeni
- Kaikki pelaajat hyötyvät periaatteessa kaikista taidoista, eikä pelaajan luontevinta pelipaikkaa kannata tuijottaa liikaa. Sen mukaan peluuttaminen on ihan alkuun hyvä idea pelin oppimiseksi. Pelintekijällä (PG) tulisi olla esim. ulkopuolustusta, pallonkäsittelyä ja syöttämistä; heittävällä takamiehellä (SG) hyppyheittoa ja kaukoheittoa; isolla laitahyökkääjällä (PF) sisätaitoja kuten lähiheittoa, sisäpuolustusta ja levypalloja, sekä esim. kuljettamista; sentterillä (C) puolestaan vähän vastaavia, mutta kuljettamisen sijaan mieluummin torjumista. Pieni laitahyökkääjä (SF) voi taktiikasta riippuen olla vähän kuin PG/SG tai kuin PF. Pienen laitahyökkääjän taidoissa korostuvat joko ulko- tai sisätaidot tai sitten hänen tulisi osata kaikkea
- Treeni kannattaa aloittaa oman materiaalin mukaan. Monitaitoisuus on pelissä hyödyllistä, joten sekin kannattaa treenissä huomioida melkein heti alkuun
- Treenissä oleellista on 48 minuuttia peliaikaa viikossa treenipaikalla. Sillä saat täyden treenin; enemmän on turhaa, vähemmän antaa vain osan treenistä. Minuutteja on vaikea tasata kovinkaan tarkasti, sillä peluuttamisesta vastuussa oleva valmentaja tekee tilanteesta riippuen jokaisessa ottelussa omia valintojaan (hänelle voi kuitenkin antaa joko vapaamman roolin tai pitävämmän käskyn seurata suunnitelemaasi peluutusjärjestystä)
- Aika pieni pelaajarinki riittää. Taktiikoista ja loukkaantumisista riippuen n. 10-15 pelaajalla tulee hyvin toimeen. Ainakaan mitään yli 18 pelaajan rinkiä ei kannata alkuun pitää, sillä ylimääräiset pelaajatkin vaativat palkkansa. Pari kohtuullista pelaajaa voi myydä, huonoimmat kannattaa potkia pois
2. Talous, henkilökunta, areena
- Uudet joukkueet saavat pari viikkoa ylimääräiset 50k viikossa. Kun se tuki loppuu, joukkueesi saatta tuottaa viikoittain tappiota. Älä pelästy, sillä TV-otteluiden tuotoilla saa yleensä kuitattua pienet velat
- Henkilökunnan palkkauksessa kannattaa pitää maltti mukana. Kohtuullisen hyvä valmentaja kannattaa kuitenkin hankkia treenin takia
- Areenan laajentamiselle voi tulla piankin tarvetta, mutta muista että voit myös säätää lippujen hintoja. Täysi tupa voi olla viesti liian pienestä areenasta tai liian halvoista lipuista. Kukin paikkatyyppi on erilainen; niille tulevat ihmiset suhtautuvat eri tavoilla joukkueen menestykseen ja lippujen hintoihin
3. Varaustilaisuus
- Junnujoukkuetta tai junnunostoja pelissä ei ole. Uusia junnuja saa kausien välillä varaustilaisuudesta yhteensä 3 kappaletta
- Harjoittelu-sivulla määrätään myös kykyjenetsintään käytettävä rahamäärä. Jos olet sarjan hännänhuippuja, pääset varaamaan kullakin kierroksella alkupäässä, jolloin kykyjenetsinnästä on erityisen suuri hyöty. Jos olet sarjasi parhaita, saat keskimäärin varata niitä pelaajia, jotka eivät kelvanneet muille joko siksi, että ovat huonoja - tai siksi, että muut joukkueet eivät tienneet heidän olevan hyviä
Last edited by GM-WallyOop at 3/21/2008 1:02:52 PM