BuzzerBeater Forums

BB Suomi > Areenan koko

Areenan koko

Set priority
Show messages by
This Post:
00
23978.74 in reply to 23978.73
Date: 11/9/2009 1:27:58 PM
Overall Posts Rated:
587587
II-divisioonissa on 40 joukkuetta, jotka pääsivät edellä olevalle listalle. Yhteensähän II-divisioonissa pelaa 64 joukkuetta, eli listalle kelpuutettiin yli 60% joukkueista. II-divisioonien pienimmistä areenoista en pitänyt kirjaa, mutta pienin tällä hetkellä taisi vetää vain 5 000 silmäparia.

Kaiken kaikkiaan II-divisioonatasolla ollaan varsin terveellä tasolla, vaikkakin haitari venyy pohjalukemista aivan huipulle saakka. Joukkueiden tavoitteista riippuen nykyisillä areenoilla on mahdollista varmistaa kohtuullinen kilpailutaso II-divisioonatasolla ja mahdollistaa nousijoiden pysyminen SM-Koriksen vauhdissa tai ponnahtaminen jopa suoraan ylemmän sarjan kärkikahinoihin. Haitarin on kuitenkin kavennuttava jonkun verran, sillä pidemmä päälle tilanne ei ole kestävä; entistä suurempi osa joukkueista on saatava yli 10 000 katsomopaikan tai tasoero kärjen ja häntäpään välillä tulee kasvamaan. Polarin Donkin rakentaman kaltaisiin superareenoihin ei ole yhtä suurta kiirettä ja se on ainakin lyhyellä tähtäimellä useimmille II-divisioonajoukkueille jopa väärä suunta. Pidemmän kaavan kautta terveeltä pohjalta nousua rakentavien joukkueiden kannalta sekin voi silti olla tavoitteena. Ylhäällä isoa areenaa tullaan joka tapauksessa tarvitsemaan ennemmin tai myöhemmin.

Yli 18 000 katsojan kapasiteetti löytyy nyt tai viimeistään käynnissä olevien laajennusten jälkeen 6 joukkueelta. Tämän rajan ylittävät joukkueet ovat areenansa puolesta jo nyt täysin vertailukelpoisia SM-Koriksen kärkijoukkueisiin, joten tähän kuusikkoon osuvat nousut lupaisivat hyviä lähtökohtia ylimmän sarjaportaan kilpailun koventumista ajatellen. Karkeasti arvioiden yli 14 000 katsomopaikkaa riittää ehkä sekin vielä nousuvaiheessa, mutta sitä pienemmällä areenalla annetaan melkoisesti tasoitusta maan kärkijoukkueille, joten sarjapaikan säilyttäminen olisi jo kauteen lähdettäessä pitkälti karsintakortin varassa. Edellä vedetyn 14 000 paikan rajan alle jää sellaisia nousijasuosikkeihinkin laskettavia joukkueita kuin Ruoriniemi Skippers (pienennyksen takia), Sorbus (8 482 paikkaa), oldtimerin Handicaps, Cupissa jatkava Riksun koripallot (8 888 paikkaa + laajennukset) sekä Oulu Hibachi.

Last edited by GM-WallyOop at 11/9/2009 1:29:01 PM

This Post:
00
23978.75 in reply to 23978.73
Date: 11/9/2009 1:29:09 PM
Overall Posts Rated:
182182
Mielenkiintoista luettavaa. Kuka jaksaa vielä käydä läpi kaikki III- ja IV-divisioonien kerhot..?:)

!zazhigai!
This Post:
00
23978.76 in reply to 23978.75
Date: 11/9/2009 1:33:19 PM
Overall Posts Rated:
587587
Siinä onkin aika kova urakka. Ainakin yksi kova nimi on jo edellä paljastunut:

Red Admirals - Admirals areena - 15000

ja samasta sarjasta löytyy näköjään myös:

Obilic P-K - MOJA - 15000

This Post:
00
23978.77 in reply to 23978.76
Date: 11/9/2009 1:58:53 PM
Red Admirals
III.7
Overall Posts Rated:
6666
Voisin katsella kaikk ikolmosen joukkueet tänään tai huomenna

This Post:
00
23978.78 in reply to 23978.77
Date: 11/9/2009 2:08:17 PM
Overall Posts Rated:
587587
Hienoa, jos viitseliäisyyttä riittää. Kolmosessa on 256 joukkuetta, joten siinä on kyllä hommaa.

This Post:
00
23978.79 in reply to 23978.78
Date: 11/9/2009 3:21:22 PM
Red Admirals
III.7
Overall Posts Rated:
6666
Kolmoset joukkueet katsottuna tänään illalla, mukana kaikki yli 10000 katsomon areenat

18050............Orp hans.......................III.10
15000............Obilic P-K.......................III.9 tulossa 3500 lisäpaikkaa
15000............Red Admirals...................III.9
12327............FC Myllyhaka..................III.3
12000............Kingi Jamesit...................III.5 (11200+800)
11175............Mikon Slam.....................III.12 (10435+740)
11105............PH Stars & Gun................III.14 (6205+4900)
11070............Luvalahti Cyclones............III.14
10250............Itä-Helsingin pallo.............III.5
10222............L.A.Järviset....................III.13
10117............J.J.H!...........................III.11
10000............Takaovi.........................III.5
10000............Tahvot..........................III.6
10000............Team Shooters................III.11
10000............Koripalloseura Hikisukat......III.13
10000............bc.fabs.........................III.9 (9500+500)


Last edited by hiphop67 at 11/28/2009 6:39:29 AM

This Post:
00
23978.80 in reply to 23978.79
Date: 11/10/2009 12:44:18 AM
Overall Posts Rated:
587587
Hienoa. Noilla areenoilla voi nousta turvallisin mielin kakkoseen.

From: hene10
This Post:
00
23978.81 in reply to 23978.80
Date: 11/10/2009 5:25:23 AM
Aittakorven Torjunta & Heitto
II.1
Overall Posts Rated:
22182218
Second Team:
Moltas Matsson Academy
Ja kolme kovinta voi jatkaa heittämällä ylimmälle tasolle, ainaki areenoiden puolesta...!

This Post:
00
23978.82 in reply to 23978.81
Date: 11/10/2009 6:30:04 AM
Overall Posts Rated:
182182
areena on, pelaajat on (ainakin kustannukset), jne, kaikki on, paitsi taito.:)

!zazhigai!
From: hoo-cee

This Post:
00
23978.83 in reply to 23978.59
Date: 11/14/2009 8:15:00 AM
Overall Posts Rated:
106106
Veikkaan, että tuohon voi mennä helposti tuo abaut viisi kautta ennen kuin esim IV-divarista löytyy 10.000+ katsojaa vetävä stadion. Tietysti voin (helposti) olla väärässäkin.

Näin 10 kk (~3 kautta sitten) - ei taida IV jengeillä olla ton kokosia areenoita vielä?

Eksyinpä lukemaan vanhoja viestejä - tuosta alkuperäisestä on nyt reilu 5 kautta aikaa. Oikeastaan tarkemmin noin 5½ kautta. Ei ainakaan viime viesteissä ole tullut ilmi, että IV-divarissa vielä olisi noin isoja stadioneita. Mikäli semmoisia kuitenkin löytyy, niin managerit ilmoittautukoot!

This Post:
00
23978.84 in reply to 23978.83
Date: 11/14/2009 8:35:48 AM
Overall Posts Rated:
1313
Veikkaan, että tuohon voi mennä helposti tuo abaut viisi kautta ennen kuin esim IV-divarista löytyy 10.000+ katsojaa vetävä stadion. Tietysti voin (helposti) olla väärässäkin.

Näin 10 kk (~3 kautta sitten) - ei taida IV jengeillä olla ton kokosia areenoita vielä?

Eksyinpä lukemaan vanhoja viestejä - tuosta alkuperäisestä on nyt reilu 5 kautta aikaa. Oikeastaan tarkemmin noin 5½ kautta. Ei ainakaan viime viesteissä ole tullut ilmi, että IV-divarissa vielä olisi noin isoja stadioneita. Mikäli semmoisia kuitenkin löytyy, niin managerit ilmoittautukoot!

Eipä ole kyllä tuo Suomen käyttäjä määräkään kasvanut odotetulla tavalla, että ei siellä nelosdivarissa aivan hirveästi ole käyttäjiä vieläkään tai ainakaan käyttäjiä jotka ovat pelanneet niin kauan että fani joukko vaatii jo niin massiivista areenaa.

Last edited by Harrowed at 11/14/2009 8:38:41 AM

Advertisement