Kauden cupit ja veikkaukset paketissa!Se olisi cup-kausi ohi ja Hupipalloilijat onnistui vihdoin kairaamaan hyllylleen sen kultaisen, kaikkien himoitseman cuppipystin! Onnittelut @Tuoki suvereenista suorittamisesta viimekausien aikana.
Vihdoin viimein sain aikaa käydä tämän kauden veikkauksen lopullisen tilanteen läpi. @MrMassa onnistui syrjäyttämään kaksinkertaisen, voittamattoman cup-veikkaus kisaa hallinneen @Lappa:n valtaistuimelta. Massa tuolla discordin puolella mainitsi, että lahjoittaa palkintonsa parhaimmalle supportterittomalle kisaajalle, palkinto matkaa lähiaikoina siis Suuret Muinaiset joukkueen manageri @cthulhulle, joka ei ollut kuin kymmenen pistettä Massan perässä.
Ensi kaudeksi veikkauskisaan olisi kiva keksiä jotain uutta, sillä omaan silmään tämän kauden kilpailuun osui ensimmäisen kierroksen jälkeen pääsääntöisesti helpon tuntuisia ottelupareja ja riskinotto näin selvissä peleissä pistetakamatkaa kuroakseen ei ikinä kannattanut.
Ideoita saa laittaa tähän puuhun tai inboksiin. Itseäni kiehtoisi kehitellä jonkinnäköinen kilpailu, jossa jokaiseen ottelupariin määritettäisiin kertoimet. Tämä onnistuisi ehkä jo analyyseissaan kertoimia vilauttelevan ja viiltävää cup-analyysia Suomen Cup puussa tekevän @misterGARYmasterJAY:n kanssa. Katsellaan ensikaudella
- Kiitoksia osallistuneille!
LOPULLISET PISTEET:MrMassa 39+40+32+26+21+B15=173cthulhu 42+40+32+13+21+B15=163
Cartesius 39+30+32+26+21+B10=158
mcbayess 36+40+32+26+0+B15=149
Toledo 33+35+32+26+0+B15=141
Isobetoni 42+35+24+0+21+B15=137
Lappa 36+40+32+13+0+B15=136
Epeliu 42+30+32+0+0+B10=114
Pleksi 36+30+24+13+0+B10=113
Sir Hellman 36+30+24+0+0+B10=100
fps37 33+35+0+0+0+B10=78
Lazze 36+0+32+0+0+B15=83
Jerislouni 45+0+16+0+0+B20=81